04 & 05 YJ:t voitokkaita viikonlopun PSL-peleissä
29.4.2019 14:15 Uutiset / Pääsivusto

Yhteisjoukkueet voitokkaina viikonlopun PSL-peleissä

Tervarit/Ajax P15 YJ1 aloitti lauantaina Puolen Suomen Liigan kahdella ottelulla. Lauantain ensimmäisessä ottelussa vastassa oli FF Jaro.

— Haastava peli meille, sillä vastustaja pelasi aggressiivista ja työteliästä jalkapalloa. 20 minuutin pelin jälkeen otimme kontrollin ottelusta ja saimme syöttöpelin kulkemaan mukavasti. Akusti Jalasvaara ja Otso Liimatta iskivät tarvittavat osumat, ja tulostaululle kirjattiin 2-0-voittolukemat, kertoo joukkueen valmentaja Miguel Cervera López.

Lauantain iltapelissä Tervarit YJ1 kohtasi Jyväskylän Jalkapallokerhon.

— Avauspelin voiton myötä joukkueen itseluottamus oli korkealla ja tämä näkyi heti ottelun alussa. Kaksi maalia ensimmäisen viiden minuutin aikana ja aktiivista pelaamista molempiin suuntiin. Monta hyvää pallonriistoa ja terävää viimeistelyä meidän hyökkääjiltä. Vielä ennen taukoa kolmas maali ja toisella jaksolla loppulukemiksi 5-0.

— Maalivahti Aki Peltokorpi piti molemmissa peleissä nollan, mutta ennen kaikkea kiitos kuuluu koko joukkueen tiiviille puolustuspelille. Olli Sassi iski JJK-ottelussa kolme maalia hienoilla viimeistelyillä. Tästä on hyvä jatkaa kohti tulevaa viikonloppua, jolloin pelaamme lauantaina Heinäpäässä ja sunnuntaina Rovaniemellä, päättää Miguel.

Tervarit/HauPa P14 YJ pelasi puolestaan jatkokarsintaottelun syksyn Puolen Suomen Liigaan. Vastassa oli Sepsi-78. Valmentaja Olusanjo Olutayo kertoo sunnuntain ottelusta.

— Tulimme hyvällä asenteella otteluun ja avausmaali syntyi jo kolmen minuutin pelin jälkeen. Vastustaja prässäsi korkealta, mutta onnistuimme hyvin prässin purkamisessa ja saimme oman syöttöpelin kulkemaan. Avausmaalin jälkeen iskimme vielä pari osumaa ensimmäisellä jaksolla, joten taukolukemat olivat 3-0.

— Tauolla teimme pientä hienosäätöä ja aloitimme myös toisen jakson vahvasti. Julius Körkkö osui ottelussa yhteensä neljä kertaa ja onnistuimme pelaamaan ehjän ottelun joukkueena. Loppulukemat olivat 10-0 ja tästä on hyvä jatkaa työntekoa kohti seuraavia otteluita.

— Meillä on hyvä ja kilpailullinen ympäristö, jossa pelaajat menevät koko ajan eteenpäin. Potentiaalia tässä ryhmässä on kovasti, joten luottavaisin mielin lähdetään tuleviin koitoksiin, päättää Joey.

29.4.2019 Hannu Ellilä


   
Lisää uutisia
Tervarit Juniorit Ry
«  Elokuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
1234
567891011
12131415161718
19202122232425
262728293031
 
Kategoriat