Tervarit Juniorit vietti virallisia kauden 2014 päättäjäisiä Urheilutalolla 16.10. Ohjelmassa oli Tiukka Futsal-ottelu Tervareiden ja Sievin välillä sekä tietysti palkintojen jakoa.
Valmentaja ja JoJo olivat saaneet kiperän tehtävän valita joukkueesta kolme palkittavaa sekä perustelut palkinnoille. Jokainen poika olisi jollakin mittarilla ansainnut palkinnon mukavasta kesästä, mutta kovan pähkimisen jälkeen katsoimme tällä kertaa seuraavat pojat erityisesti huomioitaviksi:
Konsta aloitti pelaamisen vasta viime keväänä. Puolen vuoden työn teon jälkeen hän on noussut avainpelaajien joukkoon. Erityisesti Konstan kova ja puhdas laukaus herättää ihailua.
Vilho on paitsi taitava ja luotettava pelaaja, myös reilu ja ystävällinen kaikkia kohtaan. Vilho ei purnaa eikä häiritse vaan suorittaa tehtävät huolellisesti sekä kentällä että treeneissä.
Juuso on ratkaissut useita pelejä kauden aikana pelkällä henkilökohtaisella panoksellaan. Päättäväinen kaveri, joka ottaa pallon haltuun, kuljettaa sen vaikka läpi harmaan kiven ja lopuksi laukoo verkot tötterölle.
Päättäjäisten jälkeen joukkue lepäilee jonkin aikaa. Marras-joulukuun vaihteessa jatkamme taas treenaamista ja alamme valmistautua sekä talven futsal-kauteen että kesään 2015.
Ai niin, illan ottelun voitti tietysti Tervarit!
Ei uutisia |