
Tervarit Juniorit on nimennyt vastuuvalmentajat tulevan kauden joukkueille. Uusia vastuuvalmentajia on 2014 ja 2015 ja syntyneiden ikäluokissa, sekä 2017 Valkoisessa.
2017 syntyneiden ikäluokka jakautuu valmennuslinjan mukaisesti ensi kaudelle Mustaan (kilpa) ja Valkoiseen (haaste/harraste) joukkueeseen.
2014 syntyneiden ikäluokka jatkaa niin ikään kahtena erillisenä joukkueena Mustana ja Valkoisena.
Tällä kaudella alkanut tyttötoiminta jatkuu myös tulevalla kaudella T2018-2020 joukkueen alla.
Jokaiseen joukkueeseen otetaan uusia pelaajia vastaan ja valmentajahaku on jatkuvasti auki. Ole yhteydessä suoraan joukkueen vastuuvalmentajaan tai seuran valmennuspäällikkö Pekka Haaraseen.
Vanhimman ikäluokan, vuosina 2011–2012 syntyneiden pelaajien, vastuuvalmentajana jatkaa Markus Lehtomäki. Joukkueet pelaavat eri sarjoja, mutta harjoittelevat lähtökohtaisesti samoilla vuoroilla, mikä mahdollistaa pelaajien joustavan siirtelyn viikkotasolla harjoituksissa. Lehtomäki vastaa myös vuoden 2014 Valkoisesta joukkueesta ja on myös Mustan valmennustiimissä, joten hänen valmennuspanoksensa ulottuu kahteen ikäluokkaan. Vuonna 2013 syntyneiden joukkueen valmennuksessa jatkaa Georges Slewa tutun valmennustiimin kanssa.
Vuoden 2014 ikäluokka on ollut pitkään seuran suurin. Tästä ikäluokasta ensi kaudella siirtyy pelaajia Hercules Junioreihin, mutta Tervarit haluavat tarjota myös kilpapolun ikäluokalle jatkossa - eli tuttu joukkuejako Mustaan kilpajoukkueeseen ja Valkoiseen haaste/-harrastejoukkueeseen jatkuu. Mustaa joukkuetta valmentaa Ilmari Tervaskanto, Valkoista Markus Lehtomäki. Tervaskanto vastaa lisäksi vuonna 2016 syntyneiden joukkueesta.
Vuoden 2015 joukkuetta valmentaa Ajax Sarkkirannasta tuttu Eetu Marjanen, joka toimii vastuuvalmentajan roolin ohella myös seuran junioripäällikkönä. Junioripäällikkönä hän vastaa ensi kaudella lisäksi 2018 ja 2019 syntyneiden ikäluokista, joiden joukkueita valmentavat Olli Tanner (2018) ja Mika Nikkilä (2019) tiimiensä kanssa.
Vuoden 2017 ikäluokka jaetaan seuran valmennuslinjauksen mukaisesti ensi kauden alussa kahteen joukkueeseen, Mustaan ja Valkoiseen. Mustan joukkueen valmentajana ja samalla ikäkausivastaavana toimii Timo Sarpola, Valkoista joukkuetta valmentaa Kasperi Pulkkinen.
Sekä 2014 että 2017 syntyneiden ikäluokassa joukkueiden arki tulee jatkossakin kulkemaan lähekkäin, ja Musta ja Valkoinen tekevät tiivistä yhteistyötä harjoittelun arjessa.
Vuonna 2020 syntyneiden vastuuvalmentajana jatkaa Eppu Salin, joka aloittaa samalla seuran nappulavastaavana ja vastaa Nappulakoulusta sekä Perhefutiksesta. Salin toimii lisäksi 2021 syntyneiden joukkueen valmennustiimissä yhdessä joukkueen vastuuvalmentajan Olli-Pekka Veijon kanssa.
Valmennuspäällikkönä jatkaa Pekka Haaranen. Tehtävänkuvaa on ensi kaudelle tarkennettu siten, että valmennuspäällikön vastuualue kattaa jatkossa ikäluokat U10:stä ylöspäin.
Tervarit Juniorit kiittää kuluneen kauden valmentajia panoksestaan ja sitoutumisestaan!
Yhteydenotot: pekka.haaranen@tervaritjuniorit.fi, 0405738176
| 23.09.2026 13.00 | Tervarit Junioreiden kauden 2027 vastuuvalmentajat ja joukkueet |
| 17.09.2026 11.27 | Hae Tervarit Junioreiden hallitukseen! |
| 08.09.2026 13.46 | Tukea harrastamisen kustannuksiin |
| 28.08.2026 11.06 | Aloita jalkapallo Tervarit Junioreissa |
| 28.08.2026 10.45 | Talviliigan ilmoittautuminen auki! |
| 17.08.2026 10.38 | On Pop Liikkua goes Barents jalkapallon lajikokeilut 19.-21.8. ja perheliikuntapäivä 22.8. |