Liike on lääke -tapahtuma laittaa lasten ja nuorten jalat liikkeelle Oulussa torstaina 13.6. kello 14-18 Oulun kauppatorin parkkipaikalla. Maksuton tapahtuma innostaa ja kannustaa lapsia ja nuoria liikkumaan. Tapahtumassa voi kokeilla erilaisia urheilulajeja hauskojen pelien ja tehtävien kautta. Mukana on muun muassa minijalkapallokentät, laukaisualusta ja Double Shot-korista. Paikalla on myös freestyle-jalkapalloilija Alexander Wessberg ja 2012-syntyneiden joukkueen järjestämä näytösottelu.
Tapahtuman järjestämisestä vastaavat K-ryhmä, paikalliset K-kauppiaat ja K-kauppiasliitto yhdessä Tervarit Junioreiden kanssa.
Tervetuloa liikkumaan yhdessä kavereiden tai perheiden kanssa! Kannustamme saapumaan tapahtumaan omin lihasvoimin kävellen tai polkupyörällä.
Lähes 100 liikuntatapahtumaa tänä vuonna lapsille ja nuorille
Vain kolmasosa lapsista ja nuorista liikkuu riittävästi tutkimusten mukaan*. K-ryhmä ja kauppiaat tarttuvat tähän haasteeseen yhdessä kumppaniensa Suomen Palloliiton, Suomen Koripalloliiton, Suomen Tennisliiton, jääkiekkoseurojen ja JVG:n kanssa Liike on lääke -hankkeella. Tavoitteena on kannustaa lapset ja nuoret liikkeelle lajirajat ylittävällä yhteistyöllä. Samalla rakennetaan uudenlaista lähestymistä lasten ja nuorten liikkumiseen niin, että kannustetaan kaikenlaiseen liikkumiseen. Tavoitteellisen seuratoiminnan ja kilpaurheilupolun lisäksi liikkuminen voi olla paljon muutakin: pelaamista ja puuhaamista, leikkimistä ja höntsäämistä.
K-kauppiailla on lasten ja nuorten liikkumisen tukeminen DNA:ssa, sillä monet kauppiaat ovat tukeneet paikallisia urheiluseuroja jo vuosia. Nyt kauppiaat tekevät yhteistyötä seurojen kanssa Liike on lääke -kiertueen tapahtumissa, joita järjestetään kesän aikana yli 10 paikkakunnalla ympäri Suomea. Liike on lääke -hankkeen tavoitteena on järjestää tänä vuonna lapsille ja nuorille yhteensä lähes 100 ilmaistapahtumaa.
*Liitu-tutkimus 2022 ja valtakunnalliset fyysisen toimintakyvyn Move!-mittaustulokset 2023. Opetushallitus ja opetus- ja kulttuuriministeriö 2023.
Lisätietoja:
04.10.2024 16.18 | Tervarit Juniorit ry:n tavoitteena rakentaa oma halli Hiukkavaaraan vuoden 2025 aikana |
04.10.2024 14.53 | Tervarit Juniorit ry:n ylimääräinen kokous la 12.10. |
28.09.2024 08.00 | Tervarit Juniorit uutiskirje 2/2024 |
09.09.2024 14.20 | Tervarit Juniorit ry:n kevät- ja syyskokous ke 25.9.2024! |
06.09.2024 15.33 | Hae Tervarit Junioreiden hallitukseen! |
30.08.2024 15.52 | Tervetuloa mukaan joukkueisiin syyskuussa! |