Tervarit Juniorit vietti lauantaina jalkapallokauden 2023 päättäjäisiään Tervarit ry:n kanssa yhteistyössä Ouluhallin palloilusalissa. Junioreille oli palkintosateen lisäksi tarjolla miesten valtakunnallisen tason futsalia, kun Tervarit Futsal voitti junnujen kannustamana TP-49:n maalein 3-2 toisen jakson kirillään.
Vuonna 2008 syntynyt Hugo Taumberger palkittiin Tervarit Juniorien Vuoden Pelaajana. Alla perusteet valinnalle:
Hugo on läpi kauden harjoitellut keskittyneesti ja hyvällä asenteella. Vasta 15-vuotiaana hän on harjoitellut pääosin B-junioreiden mukana ja oman ikäluokkansa lisäksi myös Herculesin edustusjoukkueen mukana pitkin kautta ja ehtinyt saada pelejä miesten Suomen Cupissa ja Kolmosessa. Vahvat otteet ovat myös näkyneet maajoukkuekutsun muodossa ja Hugo sai Kroatiassa pelatussa maajoukkuetapahtumassa ensikosketuksen kansainvälisille kentille.
Vuoden junioripelaajina palkittiin Herculeksen YJ -09 joukkueen Otso Vuoti ja vuotta nuorempana Herculeksen YJ -10 joukkueessa vahvoja otteita esittänyt Ilari Patala. Vuoden maalivahdin palkinnon kävi pokkaamassa Tervarit Juniorit -11 joukkueen puolustuksen lukko Tomas Vaneeckhout.
Vuoden Tervariksi kuluneella kaudella arvostettiin Niklas Jokelainen, joka on kulkenut pitkän ja myös kivikkoisen polun Tervarien junioriputken kautta ulkomaille ja kehittynyt Veikkausliigan laatupelaajaksi, joka sijoittui 2023 sarjan maalintekijä- sekä syöttötilaston kärkisijoille AC Oulun paidassa. Viime kauden päätteeksi vastaavan palkinnon kävi pokkaamassa Suomen suurimpiin lupauksiin kuuluva Otso Liimatta.
Alla lista muista palkituista:
Vuoden toimihenkilö Jarmo Körkkö (Hercules YJ U17)
Vuoden valmentaja Joni Patala (Hercules YJ -10)
Vuoden pelaaja | Kehittynein pelaaja | |
B | Joel Lotvonen | Leevi Koivujärvi |
Hercules 08 | Ahti Karppelin | Tuomas Toppila |
Hercules 09 | Jesse Kainu | Lukas Siika-aho |
Tervarit 2010 | Roland Syla | Rasmus Salo |
Tervarit 2011 | Aapo Alatarvas | Iivari Aikio |
Tervarit 2012 | Rasmus Lindgren | Jasper Kauppila |
Tervarit 2013 | Hugo Pentikäinen | Daniel Aitta |
Tervarit 2014 | Eero Honkavaara | Oliver Mustonen |
Tervarit 2015 | Aatos Hurppu | Peetu Virtanen |
Tervarit 2016 | Niki Karjalainen | Konsta Keränen |
Tervarit 2017 | Liam Suhonen | Paavo Ojuva |
04.10.2024 16.18 | Tervarit Juniorit ry:n tavoitteena rakentaa oma halli Hiukkavaaraan vuoden 2025 aikana |
04.10.2024 14.53 | Tervarit Juniorit ry:n ylimääräinen kokous la 12.10. |
28.09.2024 08.00 | Tervarit Juniorit uutiskirje 2/2024 |
09.09.2024 14.20 | Tervarit Juniorit ry:n kevät- ja syyskokous ke 25.9.2024! |
06.09.2024 15.33 | Hae Tervarit Junioreiden hallitukseen! |
30.08.2024 15.52 | Tervetuloa mukaan joukkueisiin syyskuussa! |