Tervarit Juniorit on n. 700 pelaajan jalkapalloseura, jossa työskentelee 10 henkilöä jalkapallopuolella ja neljä henkilöä työllisyyshankkeessa. Seura panostaa vahvasti kehittymiseen niin kentällä kuin kentän ulkopuolellakin. Työntekijät kouluttautuvat aktiivisesti ja toivomme löytävämme kesätyöhön myös oppivia tekijöitä.
Haemme töihin erityisesti jalkapallotaustaisia nuoria, joilla on halu kehittyä jalkapalloon liittyvissä työtehtävissä. Tänä vuonna kesätyöpaikkoja on auki 20 henkilölle ja työtehtävät määritellään valittujen nuorten vahvuuksien mukaisesti. Työtehtävät sisältävät valmennusta, ohjausta, tuomarointia, tapahtumajärjestämistä, myyntityötä sekä avustavia tehtäviä.
Kesätyön saamisen edellytyksenä on kesätyöseteli, jonka myöntäjänä on esimerkiksi Oulun kaupunki.
Tarjoamme hyvän työn, jossa pääset oppimaan uutta, kehittämään sosiaalisia taitojasi, toimimaan lasten ja nuorten kanssa sekä saat ohjausta työssä onnistumiseksi. Jokaisella kesätyöntekijällä on seuran henkilöstöstä oma yhteyshenkilönsä, jonka kanssa työn tekeminen on helpompaa.
Vaadimme hakijoilta:
- hyvää suomen tai englannin kielitaitoa
- halua onnistua työssä
- halua kehittyä työpätkän aikana
- osallistumista tarjottaviin koulutuksiin
- tutustumista kesätyösetelin sääntöihin: https://www.businessoulu.com/fi/tyollisyyspalvelut/kesatyo.html
Toivomme hakijoilta:
- kielitaitoa
- halua jatkaa työtehtävissä myös kesän jälkeen
- iloista otetta
- hyvää asennetta
- mahdollisuutta aloittaa työt jo toukokuussa
Kesätyötä tehdään 60 tuntia kesän aikana. Kesätyöpalkka on vähintään 400€.
Tee huolellisesti työhakemus ja CV, jotka voit lähettää sähköpostin liitteinä 15.4.2023 mennessä seuramme sähköpostiin toimisto(a)tervaritjuniorit.fi . Aloitamme valinnat 1.4. ja haku päättyy 20 valitun työntekijän löydyttyä. Lisätietoja voi kysyä puhelimitse soittamalla Marko Halmekankaalle (050-3492730).
03.06.2023 09.35 | JS Hercules nousi kilometrikisan kärkeen |
29.05.2023 09.45 | Easy-futis harrastejalkapalloilu alkaa kesäkuussa! |
15.05.2023 10.35 | Emilia Pulkkinen sai tyttöjen U16-maajoukkuekutsun |
08.05.2023 12.29 | Kilometrikisa käynnistyi - ehdit vielä ilmoittaa joukkueesi mukaan |
02.05.2023 13.48 | Hugo Taumberger sai kutsun poikamaajoukkueeseen |
26.04.2023 09.07 | JS Hercules ja Tervarit Juniorit haastavat kaikki Kilometrikisaan |