Esittelyssä Sanna Häkkinen
Julkaistu: 15.06.2021 00.00

Esittelyssä Sanna Häkkinen

Hei, olen Sanna Häkkinen, Raahesta, tarkemmin sanottuna Pattijoelta kotoisin oleva jalkapallon harrastaja. Muutimme mieheni kanssa työn perässä Ouluun vuonna -96 ja siitä lähtien olemme asuneet ja viihtyneet täällä pohjoisemmassa merenrantakaupungissa. Perheeseemme kuuluu lisäksi kolme lasta, joista keskimmäinen pelasi nuorempana muutaman vuoden jalkapalloa tässä seurassa. Siihen aikaan sain varsinaisen ensikosketuksen jalkapalloon ja seuratoimintaan, kun toimin pojan joukkueessa joukkueenjohtajana. Olen aikaisemmin harrastanut jääkiekkoa sekä salibandyä. Nyt vähän vanhempana aloitin jalkapallon pelaamisen ja lajista onkin tullut rakas harrastus, jossa olen saanut paljon uusia ystäviä. Sanotaan, ettei vanha koira uusia kujeita opi, mutta tässä kohtaa todettakoon, että vanhakin voi oppia uutta kun vain halua ja motivaatiota löytyy.

Työtehtäväsi seurassa ja mitä se sisältää?

Olen Tervarit Juniorit seurassa toiminut joukkueenjohtajana junnupoikien joukkueessa ja nyt olen useamman vuoden ollut naisten harrastejoukkueen, Terwapuumien pelaaja ja joukkueenjohtaja. Olen myös seuran hallituksessa mukana.

Parasta joukkueessa?

Naisten harrastejoukkueessa, Terwapuumissa, parasta on pelaamisen ilo ja onnistumisen riemu, kun harjoitellaan ja pelataan ja onnistutaan. Ei olla hampaat irvessä suorittamassa. Suurin osa on meistä ollut mukana joukkueessa sen perustamisesta lähtien. Meillä on ollut sama valmentaja useamman vuoden ajan, joten hän tuntee meidät erittäin hyvin ja meidän taitomme pelata sekä osaa tehdä meille sopivia harjoituksia reeneihin. Meitä on noin 30 pelaajaa joukkueessa ja lisää olisi tulossa koko ajan. Ikäjakauma on 20-vuotiaista vähän päälle 50-vuotiaisiin. Ihan mahtava tyyppejä! Kysyntää aikuisten jalkapallon harrastejoukkueille on kasvanut vuosien myötä, ja onneksi Oulustakin nyt löytyy jo useampia tällaisia joukkueita. Ei se aina ole tärkeintä, kuinka korkealle pääset vaan se, että saat harrastaa mieleistä lajia ja jakaa onnistumisen riemua joukkuetoveriesi kanssa. Olen myös saanut paljon uusia ystäviä seuratoiminnan kautta sekä tietenkin omasta joukkueesta.

Miten päädyit mukaan seuratoimintaan?

Tulin seuratoimintaan mukaan pojan harrastamisen kautta. Kuskasin poikaa reeneihin ja monesti jäin reenejä katsomaan ja oppimaan jalkapallon pelaamista. Yhdessä vanhempainillassa otin loikan vähän syvemmälle toimintaan ja aloitin joukkueessa joukkueenjohtajana. Muutama vuosi sen jälkeen juttelin silloiselle toiminnanjohtajalle, että eikös se olisi sama perustaa naisten harrastejoukkue, koska kysyntää sellaiselle toiminnalle olisi ja tulijoita oli jo tiedossa. Eikä siinä montaa kuukautta mennyt kun naisten harrastejoukkueen ekat reenit oli käynnissä.

Parasta seurassa?

Parasta seurassa on paljon. Täällä on osaavaa ja mukavaa porukkaa töissä. Seuran määrätietoinen työ lasten ja nuorten jalkapallon toiminnan kehittämisessä, laajentamisessa ja valmennuksessa näkyy toiminnan kasvuna. Luomalla pelaajapolkuja ja parantamalla peliolosuhteita (uusi halli Linnakankaalla) sekä seurayhteistyö ovat tärkeitä toimia. Sinnikkyyttä seurasta löytyy. Myös tämän vaikean korona-ajan valmentajat ovat tehneet etäharjoitteita ja -ohjausta, että pelaajien motivaatio säilyy reenitauosta ja eristyksestä huolimatta. Lisäksi valmentajien kouluttaminen ja yhteistyö muiden seurojen kanssa on askel huipputason pelaajien luomiseen Oulun seudulla.

Millaisia toiveita ja suunnitelmia tulevalle?

Tehdään jalkapallosta entistä suurempaa ja helpoksi harrastettavampaa. Positiiivisella asenteella. Yhdessä pelaajat, vanhemmat ja seura.