B-junioreille tärkeä voitto
Julkaistu: 24.06.2020 00.00

B-junioreille tärkeä voitto

Tervareiden B-juniorit saivat SM-karsintapelissä vastaansa JJK:n, joka oli ennen ottelua tasapisteissä Tervareiden kanssa karsintaviivan tuntumassa, joten ottelu oli hyvin tärkeä molemmille. Ottelu saatiin siirrettyä päivää aiemmin Heinäpään nurmelle, joka näyttää sopivat joukkueelle hyvin.
Tervarit aloitti ottelun vahvasti ja loi ottelun alussa muutaman hyvän maalintekopaikan, mutta ei saanut palloa maaliin. Peli jatkui Tervareiden vahvan alun jälkeen tasaisena. Reilun 10 minuutin pelin jälkeen JJK iski nopeasti pitkällä syötöllä linjan taakse ja Maxime Nzeza nosti pallon yli vastaan tulleen Aki Peltokorven. JJK sai hieman lisää virtaa ja hallitsi hieman pelin tapahtumia. Tervarit pelasi kuitenkin hyvin joukkueena ja taisteli jokaisesta pallosta hyvin. Pelinavaamisessa oli hieman ongelmia, mutta kovin vaarallisia paikkoja ei JJK saanut yhtä kulmaa lukuunottamatta, jonka Aki hoiti maajoukkuemaalivahdin varmuudella.
Toiselle puoliajalla Tervarit lähtivät hakemaan tasoitusta ja painoi pelin JJK päätyyn. Vaihdosta tulleet Miro Arvola ja Veeti Kokkonen olivat ratkaisevassa roolissa. Tasoitusmaali nähtiin 67:llä minuutilla, kun JJK:n puolustaja antoi huonon syötön maalivahdille ja Veeti prässäsi pallon pois ja Miro sijoitti irtopallon varmasti verkkoon. Maalin jälkeen hallinta siirtyi enemmän Tervareille ja palkinto saatiin alle 10 minuutin jälkeen, kun Akseli Niemelä antoi mahtavan keskityksen, jonka Veeti puski maalin takakulmaan.
Maalin jälkeen JJK alkoi hakemaan tasoitusta, mutta vahvasti jälleen pelannut Tervareiden puolustuslinja piti vastustajan pois maalipaikoilta. JJK ei täten päässyt tekemään tasoitusta, joten tärkeät 3 pistettä jäi Ouluun ja täten Tervarit nousi karsintarajan paremmalle puolelle.
Valmentaja Yusuf Erdogan kommentoi ottelua seuraavasti:
- Mielstäni ottelu näytti että joukkueella on hyvä motivaatio ja halu voittaa ottelu. He halusivat sitä enemmän ja nousivat toisella puoliajalla voittoon. Joukkueelta ei voi ottaa tätä voittoa pois ja sitä fiilistä ja kokemusta, jonka se toi joukkueeseen. Tottakai haluamme selvittää tiemme SM-sarjaan, mutta tämä oli erittäin tärkeä ottelu meille kokonaisuudessaan. Valmentajamme Aaku sanoi ennen ottelua pukukopissa pojille, että olemme kuin Suomen jääkiekko maajoukkue. Heillä ei ollut 2011 ja 2019 parhaat pelaajat paperilla, mutta he olivat paras joukkue ja voittivat otteluiden kolmannet erät aina. Eli koskaan ei saa luovuttaa ja pitää uskoa omaan tekemiseen.

Seuraavaksi Tervarit kohtaa lauantaina Jipon Joensuussa. Voittamalla tuon ottelun ja muiden pelatessa suotuisasti, varmistaisi Tervarit SM-sarjapaikan jo ennen viimeistä ottelua. Kuitenkin jäljellä on vielä kaksi vaikeaa vierasottelua, joista pisteitä pitää saada, jotta joukkueen tavoite täyttyy.

Seuran uusimmat