Tervarit 05 YJ valmistautuu Puolen Suomen Liigaan
Julkaistu: 24.07.2019 00.00

Tervarit 05 YJ valmistautuu Puolen Suomen Liigaan

Tervarien ja HauPan 2005 syntyneiden yhteisjoukkue pelaa syyskaudella yhdeksän ottelua Puolen Suomen Liigassa. Tulevana viikonloppuna joukkue osallistuu Turussa kansainväliseen turnaukseen, joka antaa hyvin osviittaa tekemisen tasosta ennen loppukesän koitoksia. Kotimaisten ryhmien lisäksi Turussa nähdään joukkueita myös Venäjältä, Latviasta ja Liettuasta.

Miltä näyttää joukkueen tilanne tällä hetkellä, valmentaja Olusanjo Olutayo?

— Joukkue on harjoitellut hyvin ja pelaajat ovat tehneet ahkerasti töitä kehittymisen eteen. Mottona meillä on ollut ”Terävämpi, parempi, nopeampi” ja olemmekin onnistuneet tuomaan näitä ominaisuuksia päivittäiseen tekemiseen. Mukana on monta lahjakasta poikaa ja uskon, että tässä ryhmässä on kovasti potentiaalia. Kilpailutilanne joukkueen sisällä on hyvä ja kaikki pelaajat puskevat toisiaan eteenpäin.

Eniten kehitystä kuluvan kauden aikana Joey näkee taktisella puolella.

— Pelin ymmärrys on kehittynyt harppauksin tämän kauden aikana. Pelaajat ovat oppineet milloin on hyvä hetki prässätä korkealta ja milloin oikea aika ryhmittyä alemmas. Verrattuna aiemmin pelattuihin otteluihin, joukkue osaa nyt paremmin mukautua vastustajan pelitapaan ja sopeuttaa oman pelaamisen tilanteen vaatimalla tavalla. Tarvitsemme vielä lisää tasaisuutta otteisiin, jotta hyvän ja huonon päivän ero olisi mahdollisimman pieni.

Valmentaja on varsin luottavaisella mielellä ennen viikonloppuna Turussa pelattavaa turnausta.

— Alkulohkossa kohtaamme Ilveksen, Jipon ja venäläisen joukkueen, joka tulee Petroskoin kaupungista. Hyvä haaste meidän joukkueelle, sillä kohtaamme taitavia vastustajia, jotka prässäävät aggressiivisesti ja korkealta. Tulevia PSL-otteluita silmällä pitäen tämä turnaus tulee hyvään saumaan.

Puolen Suomen Liigassa ensimmäiset ottelut pelataan sunnuntaina 4.8.

— Ensimmäisessä ottelussa kohtaamme FF Jaron. Myöhemmin vastaan tulee mm. OLS, VPS, SJK, JJK ja KuPS. Päätavoite meillä on sijoittuminen viiden parhaan joukkoon, mikä tietäisi automaattista paikkaa Puolen Suomen Liigassa myös seuraavalle kaudelle.

24.7.2019 Hannu Ellilä

Seuran uusimmat