6
ELO
18.30
Tervarit 14 Valkoinen, P12 Kolmonen

FC KiimU - Tervarit Valkoinen   

Jääli, Oulu. Laivakankaan TN A

Ennen peliä oli rankkasateen sekä ukkosen uhka päällä, mutta itse peli saatiin pelata ilman sadetta. Tervarit aloitti verkkaisesti ja palloa ei meinattu saada syöteltyä omille pelaajille. Pikku hiljaa alkoi peli paraneen ja alettiin saamaan maalipaikkoja. Vastustaja meni kuitenkin johtoon hienolla vapaapotkulla, mutta sitä ennen tapahtunut tilanne oli hämmentävä. Jerome oli puolittaisessa läpiajossa, jossa hänet kaadettiin ja Tervaraille olisi pitänyt tuomita vapaapotku. Päätuomari kuitenkin antoi pelin jatkua eikä huomioinut linjatuomarin liputusta virheen merkiksi. Heti perään rikoimme vastustajaa, josta sitten tuomittiin vastustajalla vapaapotku, josta vastustaja teki avausmaalinsa. Joukkue pääsi pienen purnaamisen jälkeen yli takaiskumaalista ja ansaittu tasoitus tulikin ensimmäisen puoliajan loppupuolella.

Tauolla valmennusjohto painotti jatkamaan hyvää ensimmäisen puoliajan lopun peliä ja rauhoittamaan peliä hiukan. Toisen puoliajan alkuun vastustaja pääsi riistämään pallon puolustajalta ja teki johtomaalin. Tästä sisuuntuneena joukkue nosti peliään merkittävästi ja seuraavat kolme maalia tekikin Tervarit. Mukaan mahtui Noel Raunion hieno puskumaali kulmasta, joka on syytä mainita tässä raportissa, kun valmentajan mukaan kyseessä oli koko kauden ensimmäinen kulmasta tehty rehellinen puskumaali. Pelin virtauksen ollessa selvästi Tervareilla sai vastustaja vapaapotkun boxin ulkopuolelta, josta teki hienolla alakulmavedolla kavennusmaalin. Tässä kohtaa peli olikin yhtäkkiä maalin peli, vaikka joukkueella oli ollut useita huippupaikkoja tehdä maaleja, mutta vastustajan maalivahti teki useita hyviä torjuntoja sekä sorruttiin heikkoihin viimeistelyihin. Noel Kestilä päästi joukkueen piinasta iskemällä tärkeän viidennen maalin, joka rauhoitti selkeästi pelaajia sekä valmennusjohtoa. Viimeiset 10 minuuttia oli nättiä peliä, jossa pojat syötteli ja liikkuivat kentällä mainiosti.

Lopputulos: FC KiimU - Tervarit valkoinen 3 - 5 (maalintekijät: Kestilä x3, Raunio x2)

Tervarit Juniorit ry


Isokatu 56

90100 Oulu

toimisto@tervaritjuniorit.fi


Laadukasta jalkapalloa jokaiselle.