Antti Pehkonen on uusi valmennuspäällikkömme
Julkaistu: 19.10.2017 00.00

Antti Pehkonen on uusi valmennuspäällikkömme

Antti on innoissaan. Olemme juuri allekirjoittaneet valmennuspäällikkömme sopimuksen ja kätelleet päälle.

Minä olen innoissani. Olemme saaneet seuraan kovan tekijän. Sellaisen tarvitsimme edellisen valmennuspäällikön isojen saappaiden täyttäjäksi.

Antti Pehkonen (UEFA A) tunnetaan oululaisessa jalkapallossa jo vuosikymmenten ajalta ja yleisimmin lempinimellä Pena. Hän oli mukana voittamassa B-SM -kultaa OLS:n paidassa vuonna -98, edusti Tervareita Ykkösessä vuosituhannen taitteessa, pelasi liigaa sekä AC Oulussa että FC Lahdessa. Ouluun paluun jälkeen ensimmäiset valmennustehtävät olivat Tervarit Junioreissa, mutta sen jälkeen työhistorian pisin putki on seitsemän vuotta OLS:n valmennuspäällikkönä. Lahden vuosinaan Pena opiskeli myös liikunnanohjaajan tutkinnon ammattikorkeakoulusta.

Tällä taustalla oleva henkilö on mukava palkata valmennuspäällikön pestiin.

Kävimme pitkät keskustelut eri aiheista, juttua nimittäin puheliailla miehillä riittää. Kertasimme taustoja ja valmennuslinjan rakentamista edellisessä valmennuspäällikköpestissä. Viimeisen kauden hän on toiminut AC Oulun kakkosvalmentajana.

Tervareiden kanssa on tarkoitus työskennellä pitkään ja kokopäiväisesti. Pena oli erittäin tyytyväinen kokonaisuuteen. Työnkuva on puhtaasti jalkapallon parissa toimimista. Ei säätöä kenttävuoroista tai valmentajasopimusten allekirjoittelua, ne ovat edelleen allekirjoittaneen puuhia. Pelaajakehitys ja valmentajien kehittäminen ovat Penan ykköskohteet. Tavoite on tehdä jalkapalloilijoita.

Seura palkkasi samaan syssyyn myös Fortum Tutorin kausille 2018-19. Tähän tehtävään valittiin Arttu Heinonen (UEFA B), joka jatkaa valmennustehtävissä ONS:n -03 junioreiden kanssa, mutta kehittää jatkossa Tervarit Junioreiden, Haukiputaan Pallon, Ajax-Sarkkirannan ja Limingan Pallokarhujen nappulavaihetta yhdessä seuravalmentajien kanssa.

Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin kohti Pohjoisen parasta pelaajapolkua, yhdessä uusien tekijöiden ja yhteistyöseurojen kanssa.

Ville Luotola
tyytyväinen toiminnanjohtaja








Seuran uusimmat