Julius Körkkö mukaan U17 EM-karsintaturnaukseen
Julkaistu: 20.09.2022 14.16

Julius Körkkö mukaan U17 EM-karsintaturnaukseen

Hercules B-junioreissa pelaava Julius Körkkö on valittu mukaan U17 maajoukkueeseen EM-karsintaturnaukseen. Turnaus pelataan Kosovossa lokakuun alussa. Palloliiton uutinen aiheesta: https://www.palloliitto.fi/ajankohtaista/u17-pojat...

Julius on ollut tällä kaudella mukana maajoukkueessa Serbian turnauksessa toukokuussa, jossa hän teki debyytin maajoukkuepaidassa. Toisen kerran hänet valittiin mukaan syyskuun alussa Eerikkilässä pelattuihin Pohjois-Irlanti peleihin, joista toinen peli valitettavasti jouduttiin perumaan. Vahvat esiintymiset BSM peleissä ja maajoukkueessa toivat nyt siis paikan EM-karsintoihin osallistuvaan joukkueeseen. Juliuksen monipuolisuus ja vahva vasen jalka ovat hänen vahvuuksiaan ja tuovat oman lisän joukkueeseen.

Julius kertoo valinnastaan näin:
- Hyvä ja iloinen fiilis. Mahtavaa päästä mukaan karsintoihin.
Tavoitteena on joukkueena päästä jatkoon ja saada itselle onnistumisia. Jokainen peli tulee olemaan kova, mutta ne voitetaan kun pelataan joukkueena yhtenäisesti.
Oma kausi on mennyt hyvin, ei ole ollut loukkaantumisia ja BSM:ssa pelit ovat menneet hyvin ja peliaikaa saanut paljon. Maajoukkueen mukaan olen päässyt pari kertaa ja sitä kautta kokemusta kansainvälisistä peleistä sekä maajoukkueen pelitavasta.

Tsemppiä Jullelle ja koko joukkueelle karsintoihin!


Kuvat: Kalevi Hämäläinen