Uudistunut Taitokoulu U10 - U13 ikäluokille starttaa!
Julkaistu: 04.10.2017 00.00

Uudistunut Taitokoulu U10 - U13 ikäluokille starttaa!

Taitokoulutoiminta on pyörinyt seurassamme jo aikaisemminkin, mutta uuden valmennuslinjan valmistumisen myötä haluamme laittaa sen toimimiseen entistä enemmän paukkuja. Uudistuva taitokoulu starttaa U10 - U13 ikäluokille marraskuun alusta alkaen.

Taitokoulu on Tervarit Junioreiden U10 – U13 ikäluokille suunnattu konsepti, jossa kaikilla ikäluokkien pelaajilla joukkueesta riippumatta on mahdollisuus hankkia itselleen lisäharjoittelua. Taitokoulu on yksi Tervarit Junioreiden pelaajapolun tärkeimpiä osa-alueita!

Taitokoulun harjoittelusta on vastuussa seuran valmennuspäällikkö yhdessä seuran valmentajien kanssa. Harjoituksissa keskitytään jalkapallon perustaitojen kehittämiseen. Harjoitteet pyritään luomaan sellaisiksi, että kaikki pelaajat pystyvät niistä suoriutumaan omalla tasollaan. Harjoitusten lopuksi koittaa aina pienpeliosuus, jossa puolestaan voidaan jakaa pelaajia valmentajien johdolla tasoryhmiin, jotta kaikki saavat harjoituksissa riittävän määrän onnistumisia.

Taitokouluharjoitukset järjestetään kerran viikossa ja harjoitukset kestävät 60 - 75 minuuttia. Toiminta pyörii koko kouluvuoden ajan. Koulujen lomien aikaan taitokoulu on tauolla. Harjoitukset pyritään sijoittamaan viikko-ohjelmaan siten, ettei pelaajien omalla joukkueella ole harjoituksia samana päivänä taitokoulun kanssa. Harjoitukset koostuvat pallollisesta lämmittelystä, jalkapallon perustaitojen harjoittelusta ja pienpeleistä (3v3 – 5v5). Toimintaa ohjaa kausisuunnitelma, jonka avulla voidaan taata, että kaikkia jalkapallon perustaitoja tullaan harjoittelemaan vuoden aikana tasaisesti. Taitokoulutoimintaan osallistuminen on maksullista. Osallistumismaksu on 50e/pelaaja marraskuusta toukokuun loppuun kestävälle taitokoulujaksolle.

Toiminnan päämääränä on, että seuramme innostuneimmilla pelaajilla on mahdollisuus kehittää taitojaan entistä paremmiksi. Lisäksi taitokoulu antaa pelaajille vinkkejä omatoimiseen harjoitteluun, mikä on jalkapalloilijaksi kehittymisessä kaiken a ja o. Kuten kaikessa toiminnassa muutoinkin, myös taitokoulussa tärkeintä on oma motivaatio ja innostus harjoitteluun. Haluamme mukaan kaikki pelaajat, joilla on oma halu harjoitella lisää ja kyky keskittyä harjoituksissa 100% harjoittelemiseen. Ilman omaa halua mukaan ei kannata lähteä. Harjoituksissa edellytämme pelaajien omaa ohjautumista harjoitteiden pariin. Taitokouluharjoituksissa vaatimustaso lähtee pelaajista.

Harjoittelun teemat:

  • Kuljettaminen ja käännökset (TOP24)
  • Kuljettaminen ja harhautukset (TOP24)
  • Laukominen ja maalinteko
  • Syöttäminen
  • 1.kosketus (maassa ja ilmassa)
  • Pääpeli

Harjoituksen rakenne:

  • Pallollinen lämmittely (jalkapallokoordinaatio) n. 15 min
  • Jalkapalloilijan perustaitojen harjoittelu n. 25 min
  • Pienpelit 3v3 – 5v5 n. 20 min

Taitokoulu starttaa kauden 2018 osalta torstaina 2.11.2017 klo.18.15 – 19.30 Heinäpään jalkapallohallissa. Vastuuhenkilönä ja yhteyshenkilönä uuden valmennuspäällikön aloittamiseen saakka seuratyöntekijä Pekka Haaranen (UEFA B) pekka.haaranen@tervaritjuniorit.fi

Ilmoittautumiset: http://www.tervaritjuniorit.fi/lomakkeet/4448/4a74...

Seuran uusimmat