Hopeaa piirisarjasta
Julkaistu: 17.10.2016 00.00

Hopeaa piirisarjasta

Samaan aikaan kun muut Tervari juniorit viettivät kauden päättäjäisiä, pelasi 03 punamusta piirisarjan päätösturnauksessa, johon pääsi mestaruussarjan neljä parasta joukkuetta. Välierässä vastaan asettui Rops sininen, joka oli sijoittunut syyskierroksella toiseksi ja kamppalusta tulikin odotun tasainen ja kovavauhtinen. Rops siirtyi ensimmäisen puoliajan loppupuolella 1-0 johtoon, mutta Tervarit tasoittivat heti seuraavasta hyökkäyksestä lukemiin 1-1. Jatkossa peli pysyi tasaisena, jossa kummallakin joukkueella oli omat mahdollisuudet iskeä ratkaisu. Varsinanen peli-aika päättyi 1-1 ja seurasi 2 x 5 min ”jatko-ottelu” jossa maaleja ei tullut. Ratkaisu haettiin tämän jälkeen rangastuspotkukilpailusta. Molempien joukkueiden neljä ensimmäistä ampujaa onnistuivat, mutta viides pari toi ratkaisun ja voiton Tervareille.

Finaalissa vastaan asettui odotetusti Orpa, joka oli voittanut omassa välierässään Kuusamon PaKan.Pelissä oli pelin hallinta odotetusti ennakkosuosikki Orpalla joka oli puoli askelta edellä ja vei voiton selvin 8-1 numeroin. Vaikka pelit päättyivät tappioon, oli kuitenkin nousujohteisen kauden huipentuma. Samalla päättyi punamustan pelillinen kausi johon sisältyi alkukaudesta Puolen Suomen liigan karsinnat, neljä turnausta, joista kaikista tuli mitalisijat ja piirisarjan mestaruussarja. Joukkue on jo aloittanut uuteen kauteen valmistautumisen avoimilla harjoituksilla, jossa opetellaan ensi kauden kuvioita, edessähän on siirtyminen isolle kentälle pelimuodon muuttuessa 11v11. Avoimet harjoitukset jatkuvat vielä viikon 42. Lisätietoja http://www.tervaritjuniorit.fi/joukkueet/2896/uutiset/90434/03-ikaluokan-avoimet-harjoitukset-uusille-pelaajille

Seuran uusimmat