B-Ykkönen päätökseen
Julkaistu: 05.10.2015 00.00

B-Ykkönen päätökseen

Yhteensä yli 60 maalia B-Ykkösessa kaudella 2015 takoneet RoPS:n Jarkko Luiro ja Matias Irvankoski näyttivät oman vaarallisuutensa kauden päätöspelissä. Ensimmäisen puoliajan jälkeen ottelu oli vielä tasatilanteessa 1-1. Toisella puoliajalla alkoikin tapahtua, kun reilussa 20 minuutissa tehtailtiin 8 maalia. Luiro (3 maalia) ja Irvankoski (1 maali) ottivat omansa ja Tervarit Junioreiden Jesse Kosamo jatkoi syksyn hyviä otteitaan tekemällä kaksi maalia. Sarja olisi aina hyvä lopettaa voittoon, mutta tällä kertaa RoPS oli tuuman verran nälkäisempi, kliinisempi maalinteossa ja ansaitsi voittonsa.

Kevätkausi oli joukkueelta vahvaa tekemistä; 6 voittoa, kolme tasuria ja lohkovoitto. Syksyllä loukkaantumiset häiritsivät ja Tervareiden maaliruisku Niklas Jokelaisen poissaoloilla oli varmasti oma vaikutuksensa syksyn pelien tulokselliseen etenemiseen.

Kausi 2015 alkaa olemaan paketissa, kaksi viikkoa vielä harjoitellaan ja B1-joukkueen kausi päätetään syysloman turneematkaan.

Tulevaksi kaudeksi 2016, suurimman osan pelaajista siirtyessä A-juniori ikäiseksi, Tervarit Juniorit A-joukkue on tehnyt alustavia suunnitelmia.

Jos olet motivoitunut kilpajoukkue toiminnasta (s.1.1.1996 tai myöhemmin), tervetuloa B1/A-joukkueen harjoituksiin viikolla 41 ja 42. Lisätietoa saat B1/A joukkueen toimihenkilöiltä.

 

Syksy-Talvikausi:

Viikko 41 (B1/A, uudet pelaajat tervetulleita):

Ke-7.10. Harjoitukset Arina-Areena klo 20:15-22:00

To-8.10. Harjoitukset Arina-Areena klo 19:00-21:00

Pe-9.10. Harjoitukset Raatin tn klo 18:15-20:00

 

Viikko 42 (B1/A, uudet pelaajat tervetulleita):

Ma-12.10. Harjoitukset Raatin tn klo 18:30-20:15

Ke-14.10. Harjoitukset Arina-Areena klo 20:15-22:00

To-15.10. Harjoitukset Arina-Areena klo 19:00-21:00

 

Viikko 43: Copa Sant Vicenc, Barcelona-Maresme

Viikko 44-46: Syystauko

 

Viikko 47-51 (A, uudet pelaajat tervetulleita):

Tiistai Harjoitukset OPS-Halli klo 18:30-20:15

Torstai Harjoitukset OPS-Halli klo 19:30-21:15

+ tulee 1-2 yhteisharjoitusta per viikko

 

Viikko 52-53: Joulutauko

 

Viikko 1-9:

Tiistai Harjoitukset OPS-Halli klo 19:30-21:15

Torstai Harjoitukset OPS-Halli klo 19:30-21:15

+ tulee 1-2 yhteisharjoitusta per viikko

 

Viikko 10: Hiihtoloma

 

Viikko 11-13:

Tiistai Harjoitukset OPS-Halli klo 19:30-21:15

Torstai Harjoitukset OPS-Halli klo 19:30-21:15

+ tulee 1-2 yhteisharjoitusta per viikko

 

Kiitoksia kaikille joukkueen tukijoille kaudesta 2015!

 

-Tervarit-j B1/A-

Seuran uusimmat