Kaleva Cup pelataan viikonloppuna — Tervarit mukana kahdella joukkueella
Julkaistu: 14.09.2018 00.00

Kaleva Cup pelataan viikonloppuna — Tervarit mukana kahdella joukkueella

Tulevana viikonloppuna 14.-16.9. Heinäpäässä pelataan perinteinen Kaleva Cup. Turnaus järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1970, joten tämän vuoden kilpailu on järjestyksessään jo 49:s.

Poikien sarjassa on kaksi lohkoa, joissa molemmissa nähdään Tervarien joukkue. Lohko A:ssa muut joukkueet ovat OLS, OTP, HauPa ja RoPS. Lohko B:n osallistujat ovat Tervarien ohella OLS, Ajax Sarkkiranta, KajHa sekä FC Ylivieska.

— Nuorempien, eli 2007-syntyneiden osalta paikka turnauksessa tuli vähän yllätyksenä. Lähdimme kauteen sillä ajatuksella, että joukkueelle haluttiin kovatasoisia pelejä. Välillä on tullut isojakin tappioita, mutta syyskausi on käynnistynyt lupaavasti. Totta kai olemme iloisia siitä, että laadukkaalla tekemisellä kaksi joukkuetta on ansainnut paikan turnauksessa, kertoo seuran toiminnanjohtaja Ville Luotola.

Vuoden 2017 turnauksessa Tervarit raivasi tiensä loppuotteluun asti, mutta HauPa oli kuitenkin vahvempi rangaistuspotkukilpailun jälkeen.

Edellisen kerran tervarijoukkue juhli Kaleva Cupin voittoa syksyllä 2016, kun Tervarit 04 Musta kaatoi finaalissa Ajax Sarkkirannan numeroin 2-0.

— Varsinaista tulostavoitetta emme ole asettaneet, mutta pelillisesti haluamme haastaa jokaisen vastustajan. Hienoa, että pääsemme kotikaupungissa pelaamaan kovatasoisen turnauksen. Myös se on positiivista, että Kaleva kirjoittaa juniorijalkapallosta. Kyseessä on yllättävän seurattu turnaus, jolle paikalliset futisihmiset osaavat antaa arvoa.

Poikien turnaus pelataan lauantaista sunnuntaihin, tyttöjen pelit alkavat jo perjantaina iltapäivällä. Tervetuloa seuraamaan otteluita Heinäpäähän 14.-16.9.

Lisätietoa ja turnauksen aikataulut osoitteessa https://fcopa.sporttisaitti.com/kaleva-turnaus/

Seuran uusimmat