Pallo Hallussa-hankkeen ensimmäiset onnistumiset
Julkaistu: 20.12.2017 00.00

Pallo Hallussa-hankkeen ensimmäiset onnistumiset

Pallo Hallussa-hankkeen toiminta starttasi syyskuulla ja nyt on aika siirtyä joulun viettoon. Jatkamme kokoontumisia jälleen 9.1.2018 alkaen tiistaisin ja torstaisin klo 12.30 Heinäpään jalkapallohallilla. Hankkeen kautta ensimmäiset osallistujat ovat jo löytäneet työ- ja opintopaikkoja. Tästä on hyvä jatkaa.

On aika kiittää kaikkia ryhmän osallistujia mukavasta syksystä, jatketaan matkaa eteenpäin tammikuulla. Kiitokset myös kaikille yhteistyökumppaneillemme siitä että olette tulleet syksyn aikana kertomaan meille toiminnastanne. Infoa pitämässä kävi syys-joulukuussa 2017 yhteensä 18 eri organisaatiota. Lisäksi kiitämme osallistujiamme työhönpalkanneita organisaatioita, kuten myös opintopaikan tarjonneita tahoja.

Lisätietoa hankkeesta löytyy välilehdeltä "Muu toiminta". Ryhmään pääsee mukaan ympäri vuoden ottamalla yhteyttä Anniinaan. anniina.sunnari@tervaritjuniorit.fi

Seuran uusimmat