Tervarit 05 musta Pojat 12 mestaruussarjassa piirisarjan voittoon
Julkaistu: 01.04.2017 00.00

Tervarit 05 musta Pojat 12 mestaruussarjassa piirisarjan voittoon

Tervarit 05 musta on pelannut kahdella joukkueella futsalia Pojat 12 mestaruussarjassa ja yhdellä joukkueella vuotta vanhempien, Pojat 13 mestaruussarjassa. 25.3.17 pelatuissa pojat 12 mestaruussarjan peleissä Tervarit 05 punamusta varmisti hienosti sarjapaikkansa ensi kaudelle ja 05 musta voitti piirisarjan lähes puhtaalla pelillä 11-0-1. Piirisarjan voiton ratkaisevia tekijöitä olivat varma maalivahtipeli ja maalinteon onnistuminen laajalla rintamalla. Piirisarjassa toiseksi sijoittunut HauPa 05 keltainen oli ainut joukkue, joka onnistui kertaalleen viemään pisteet mustalta. Kolmanneksi piirisarjassa sijoittui OTP.

Sunnuntaina 2.4. klo 15 alkaen on musta joukkue kovan haasteen edessä, kun Kempelehallissa pelataan pojat 13 mestaruussarjan piirisarjavoitosta. Tervarit 05 musta on hienoilla esityksillään edennyt ylempään loppusarjaan, johon pääsevät sarjan kolme parasta joukkuetta. Runkosarjassa Tervarit 05 musta sijoittui toiseksi, mutta ylempään loppusarjaan lähdetään ns. nollilta, koska vain runkosarjan voittaja TP-47 punainen on saanut sarjaan yhden lähtöpisteen. Loppusarja pelataan yksinkertaisena sarjana, jonka voittaja on piirisarjan mestari.

Tervetuloa kannustamaan Tervarit 05 musta piirisarjavoittoon myös vuotta vanhempien sarjassa.

Peliaikataulu 2.4.2017 Kempelehallissa

klo 15.00 Tervarit 05 musta vs HauPa 05 vihreä

klo 16.10 TP-47 punainen vs Tervarit 05 musta

https://www.palloliitto.fi/pohjois-suomi/pelitoimi...

Seuran uusimmat