Antti Pehkonen FC Espoon valmennusjohtajaksi
Julkaistu: 10.08.2018 00.00

Antti Pehkonen FC Espoon valmennusjohtajaksi

Valmennuspäällikkömme Antti Pehkonen on valittu FC Espoon valmennusjohtajaksi ja hän lähtee pääkaupunkiseudulle jo elokuun lopussa. Uusi pesti alkaa 1.9.2018. FC Espoo on neljän espoolaisseuran yhteistyössä rakentama kilpaurheiluun keskittyvä jalkapallon erikoisseura. Heidän mallissaan yhteistyöseurojen pelaajista koostetaan kilpajoukkue FC Espoon alle U12-vaiheessa. Seuralla on tuosta alkaen joukkueet aina Kakkosdivisioonaan asti, jossa pelaa seuran edustusjoukkue. Organisaatiossa on yhdeksän päätoimista työntekijää, joista seitsemän toimii kentän puolella. Pena tulee johtamaan tämän kokonaisuuden kehittämistä kentällä.

"Kun Pena tuli kertomaan asiasta minulle, niin olin samaan aikaan onnellinen hänen puolestaan ja hieman pettynyt seuran puolesta. Huipputekijöitä ei meillä pohjoisessa ole liiaksi.", kuvaa ajatuksiaan toiminnanjohtaja Ville Luotola. Jatkaen vielä: "Sekä aiempi valmennuspäällikkö Markus että nyt Antti ovat kuitenkin tehneet vahvat pohjat seuran pelillisen toiminnan kehittämisessä, lisäksi olemme jo vuoden verran nauttineet Olli-Pekka Leppilahden työpanoksesta fysiikkavalmennuksen kehittämispuolella. Tulevalla valmennuspäälliköllä on vahvat perustukset, mihin rakentaa omalla työpanoksellaan."

Pehkonen itse nostaa ajastaan Tervareissa esille seuran toimintakulttuurin, päätoimisten työntekijöiden kovan työpanoksen sekä erityisesti keskittymisen jalkapallon toimintaympäristön kehittämiseen. "Uskon, että tulevaisuudessa Tervarit tulee olemaan erittäin merkittävä seura oululaisessa huippupelaajakehityksessä.", sanoo Pehkonen.

"Ratkaisevaa on, miten olosuhteet, valmennus ja erityisesti yhteistyö Ajaxin, HauPan, Limingan Pallokarhujen ja muiden seudun seurojen kanssa saadaan entistäkin syvemmälle asteelle. Asioiden eteen on tehty paljon töitä ja lähtötilanne on loistava. Toivon kovasti, että nämä asiat saadaan lopullisesti maaliin ja nopealla aikataululla. Se tarkoittaisi kompromissien ajan loppua oululaisessa pelaajakehityksessä.", jatkaa Pehkonen.

"Lopuksi haluaisin vielä kiittää Tervareita ja seuran kaikkia toimijoita tästä ajasta. Uskon, että tulevaisuudessa tiet vielä kohtaavat." Ja niin uskomme mekin Tervareissa. Kiitos ja kumarrus Penalle sekä tsemppiä vielä viimeisiin työviikkoihin.

Tervareissa olemme aloittaneet valmennustoiminnan kehittämiseksi uusien henkilöiden kartoituksen. Tehtävät avautuvat haettavaksi ensi viikolla, mutta jo nyt kiinnostuneet voivat olla yhteydessä toiminnanjohtaja Ville Luotolaan 0443609229 / ville.luotola (at) tervaritjuniorit.fi

Seuran uusimmat