Pelikauteen valmistava jakso lopuillaan.
Julkaistu: 25.04.2017 00.00

Pelikauteen valmistava jakso lopuillaan.

Talvi alkaa taittumaan, ja ulkokentät sulavat pikkuhiljaa. Kevät on monta viikkoa myöhässä - ulkoharjoittelukausi olisi pitänyt alkaa jo kaksi viikkoa sitten. Isompia kokonaisuuksia ei siis olla päästy vielä kunnolla treenaamaan. Harjoittelun painopiste koko talven treenaamisessa on ollutkin yksilötaitojen kehittämisessä ja yksittäisten tilanteiden ratkaisemisessa. On ilo ollut huomata, miten taito ja tilanteiden ratkaisut ovat ottaneet valtavia kehitysaskelia talven aikana eteenpäin. Yhtenä suurena tekijänä pelaajien kehittymiseen on hyvä joukkuehenki, rehti ja reilu kilpailu ja tietysti uuden päävalmentajan Ville Luotolan tulo meidän tiimiimme.

Tervarit 07 Musta on harjoitellut koko talven hyvissä olosuhteissa; kaksi hallivuoroa, yksi salivuoro ja yksi taitokoulutreeni hallissa. Tänä vuonna uutena tuli myös yksilöiden fyysisten ominaisuuksien testaaminen. Ouluhallissa hyvissä olosuhteissa testattiin kaikki ikäluokat E10-ikäluokasta aina B-junioreihin. Pojista päivä oli mukava ja opetti myös, ettei testejä kannata jännittää.

Talven aikana kävimme monissa turnauksissa lähialueilla; Torniossa, Kemissä ja Oulussa. Pelasimme myös yksittäisiä harjoituspelejä hyviä lähialueiden joukkueita vastaan. Oulun alueen vuonna 2007 syntyneiden ikäluokka on todella hyvä. Pisin turnausmatka oli Kuopioon, jossa pelattiin uusia joukkueita vastaan.

Nyt viikonloppuna Oulussa pelattiin puolestaan pelikauteen valmistava turnaus, Oulu Boys Cup, jossa meillä oli kaksi joukkuetta. Raporttia turnauksesta luettavissa kohta....

Seuran uusimmat